Lue 6 väittämää ja kerro, pitävätkö ne kohdallasi paikkansa.
On tavallista murehtia päivittäin jonkin verran, ja se voi jopa olla hyväksi. Kevyt huoli auttaa valmistautumaan esimerkiksi lääkärin vastaanotolle.
Tavallinen murehtiminen eroaa murheiden keinutuolista siinä, että se ei kiihdy täyteen vauhtiinsa. Vastaustesi perusteella huolesi haihtuvat esimerkiksi juttelemalla niistä ystäville tai kirjoittamalla ne päiväkirjaan – viimeistään ajan kulussa.
Joissain elämäntilanteissa myös sinulla on tavallista enemmän murheita. Kokeile, auttaisiko niihin huolihetki: Anna itsellesi vartti päivässä aikaa murehtia murheitasi oikein kunnolla. Kirjoita ajatuksesi myös ylös. Jos – tai kun – huolet puskevat mieleesi muulloin, päätä keskittyä niihin seuraavana huolihetkenä.
Testaa seuraavaksi: Tee testi ja tunnista rakkauden kielesi
Murehtimista ei voi kitkeä pois, koska ajatuksiaan ei voi valita. Vatvomista voi kuitenkin oppia säätelemään. Kuulostaa siltä, että hyötyisit keinoista rauhoittaa itseäsi. Kyky tyynnyttää mieltä auttaa hallitsemaan huolia.
Huolikelan pyörittäminen tekee olon ahdistuneeksi, sillä pahinta vaihtoehtoa miettivän mieli kokee, että pahin todella tapahtuu. Asian myönteinen kääntöpuoli on se, että pelkillä rauhoittavilla ajatuksilla voi oikeasti laskea kierroksiaan.
Tee näin: Kuvittele rauhallisessa hetkessä turvapaikkasi. Se voi olla todellinen paikka, esimerkiksi rakas mökki tai vaaleanpunainen hattaramaailma. Kun pelottava huolikela lähtee pyörimään, siirrä itsesi turvapaikkaasi.
Testaa seuraavaksi: Oletko vaarassa uupua?
Olet varsin mutkaton tyyppi: et puhu päälle, taistele mielipiteidesi puolesta tai syyllistä läheisiäsi. Sinulla on aina aikaa vaihtaa nopeasti kuulumiset tuttavan kanssa kadulla tai kaupassa, mutta et jää vaivaamaan heitä ongelmillasi. Kykysi antaa muille tilaa on vertaansa vailla!
Vuorovaikutustaitoja on kuitenkin myös se, että tuo itseään esille. Ihmissuhteet kun ovat vastavuoroisia. Voisiko olla, että toiset kokevat sosiaalisen tyylisi olevan joskus jopa hieman vetäytyvä? Vaikka hyvä tarkoituksesi olisikin vain antaa tilaa, ystävätkään eivät ehkä aina koe, että olisit kiinnostunut heidän asioistaan.
Mikäli tahdot treenata vuorovaikutustaitojasi, saattaisit hyötyä etenkin itsereflektion kehittämisestä: mieti, millaisia tunteita ja ajatuksia huomaat itsessäsi erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Oman tarpeensa täytyy ensin tunnistaa, jotta niistä voi kommunikoida toisille.
Testaa seuraavaksi: Testaa, miten ankara olet itsellesi