Lue 7 väittämää tai kysymystä ja valitse, mikä vaihtoehdoista pitää parhaiten paikkansa kohdallasi. Saat tuloksen, kun olet vastannut kaikkiin kysymyksiin.
Vastaustesi perusteella koet toisten tunnetilat voimakkaasti. Sinulla on myös vahva halu auttaa muita – jopa silloin, kun joudut uhraamaan oman etusi.
Sympatia on kuitenkin eri asia kuin empatia: sympatiaa tunteva ihminen kokee kyllä lämpimiä tunteita toista kohtaan ja haluaa tukea vaikeuksissa, mutta se on empatiaa ”puolueellisempaa”.
Sympatia saattaa saada ihmisen kokemaan esimerkiksi sääliä toista kohtaan. Neutraalimpi empatia on yritystä ymmärtää nimenomaan toista hänen asemassaan.
Jos haluat kehittää empatiaasi, mieti eri tilanteissa, miltä ne näyttävät muiden näkökulmasta.
Testaa seuraavaksi: Testaa, millainen resilienssi sinulla on – nämä 7 kysymystä paljastavat
Pyrkimyksesi on lohduttaa, tukea ja varmasti myös auttaa lähipiiriäsi. Vastauksesi viittaavat siihen, ettet kuitenkaan välttämättä aina keksi, mitä muut ihmiset oikeasti tarvitsisivat.
Toisaalta kaikki meistä sortuvat joskus hyväntahtoiseen empatiakyvyttömyyteen: jos vaikkapa sukulaislapsi esittelee tyytymättömänä todistustaan, jossa on kymppien joukossa yksi ysi, tavallinen hyväntahtoinen vastaus on kieltää ”turhasta” valittaminen.
Toisen tunteiden kieltäminen ei kuitenkaan ole empatiaa. Opettelisitko kysymään, miltä toisesta tuntuu?
Empatia on usein vaikeaa. Se edellyttää aktiivista toisen näkökulman miettimistä ja toisen tunteiden sallimista.
On myös tärkeää pitää omat tunteet aisoissa niin, ettei ala ylittää omia rajojaan ystävää auttaessa.
Jos täysin unohtaa itsensä puurtaessaan ”empaattisesti” muiden hyväksi, kyse tuskin on empatiasta vaan ennemmin sympatiasta.
Vastaustesi perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että sinulla on hanskassa empatian eri puolet, joita ovat toisen näkökulmaan eläytyminen ja oman erillisyyden säilyttäminen.